Taistellen takaisin elämään

Työpäiviä ei ole enää montaa jäljellä. Olen aloittanut monia kirjoja ja osan kuunnellut loppuunkin. Alkukesästä kuuntelin useita kirjoja, joiden päähenkilö/päähenkilön läheinen oli sairastunut/kuollut/loukkaantunut. Tositarinoihin perustuvien kirjojen huono puoli on, että loukkaantumisen/sairastumisen/kuoleman tietää jo etukäteen ja kirjan alkuosan ajan yleensä odotin, että milloin onnettomuus tapahtuu. Kirjojen hyviä puolia on, että ne antavat perspektiiviä omaan elämään. Vaikka itse onnettomuus on yksilöllinen, kirjoittajat monesti pohtivat sen vaikutuksia omiin perhe- ja ystävyyssuhteisiinsa. Minulla lukijana tulee peilattua esimerkiksi omia ihmissuhteitani kirjoittajien tilanteisiin. Alla esiteltyjen kirjojen jälkeen olen siirtynyt kevyempiin romaaneihin.

Alkukesän "sairauskertomuksia" olivat aiemmassa postauksessa esitellyn Paul Kalanithin kirjan lisäksi:

1. Pekka Hyysalo: Fight back - toinen mahdollisuus

Tämä oli aivan loistava ja suosittelen jokaiselle. Kirja on niin hyvin kirjoitettu, että epäilin sitä lukiessani, että Pekalla on ollut apuna ammattilaiskirjoittaja. En kuitenkaan löytänyt mainintaa sellaisesta eli ilmeisesti Pekka on kirjoittanut kirjan kokonaan itse.

Pekka on minun ikäiseni (s.1990) entinen freestyle-laskija, joka sai vakavan aivovamman lasketteluonnettomuudessa. Kirja kertoo Pekan intohimosta lasketteluun, ja sitten taistelusta takaisin itsenäiseen elämään vastoin kaikkia ennusteita. Pekka taisteli ja jatkaa taistelua edelleen. Kirja on huumorintajuinen ja liikuttava.

Jos Pekan tarina ei ole sinulle tuttu, voit katsoa alkupalaksi youtubesta pätkän, jossa Pekka oli Jari Sarasvuon haastateltavana neljä vuotta sitten. "Rokotus itsesääliä vastaan", sanoo Sarasvuo ja minä olen samaa mieltä. Varaa nenäliinoja viereen, jos olet liikuttuvaa sorttia.

https://www.youtube.com/watch?v=atipITP7DZs

2. Katie Piper: Beautiful

Katien tarina ei tullut minua niin lähelle, kuin Pekan. Ehkä koska kirja oli ensimmäinen, jonka kuuntelin englanniksi. Ehkä koska entisen mallin elämä on melko erilainen kuin omani; vaikka kyseessä on nuori nainen, juuri muuta yhteistä meillä ei ehkä olekaan. Tämäkin kirja oli kuitenkin koskettava kertomus selviytymisestä.

3. Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv

Kirja olisi ollut Bookbeatissa suomeksi e-kirjana, mutta äänikirjana vain ruotsiksi. Tässä kirjassa kyse on läheisen sairastumisesta ja kuolemasta. Vaikka kirja on näistä kolmesta ainoa, jossa henkilö kuolee, en liikuttunut sitä kuunnellessani. Kirja tuntuikin paljolti mekaaniselta kuvaukselta tapahtumista. Myös monia keskusteluja kuvataan sanatarkasti, jopa puuduttavasti. Tarkkojen kuvausten ansiosta henkilöt tulevat kuitenkin loppua kohti elävämmän tuntuisiksi, vaikka heidän tuntemuksiaan, olemustaan ja ajatuksiaan ei juuri kuvata. Tarina on koskettava ja ansaitsee tulla kerrotuksi, vaikka kirjalliset ansiot eivät ole suuret.

Tässä blogini ensimmäinen ja viimeinen "asukuva". Tuin Pekan Fight back -projektia tilaamalla pipon.

PS. Pekka Hyysalon onnettomuutta en nyt sensuroinut. Jos haluat lukea jommankumman jälkimmäisistä kirjoista siten, että et tiedä, mitä tapahtuu, älä lue takakansia, koska kirjat spoilaantuvat pahasti.

Sydämenlyöntejä ja akvarelleja

Haluaisin kuunnella kesän aikana myös romaaneja asiaohjelmien ja elämänkertojen lisäksi. Äänikirjavalikoima on kuitenkin rajallinen ja olen etsinyt romaaneja Bookbeat-sovelluksesta melko hakuammunnalla.

Ensimmäinen kuuntelemani romaani oli Jan-Philipp Sendkerin Sydämenlyönneissä ikuisuus. Tarinassa amerikkalainen Julia lähtee isänsä kotimaahan Burmaan etsimään isäänsä. Burmassa hän kuulee isänsä 20 ensimmäisestä elinvuodesta, joista hän ei ollut kertonut mitään perheelleen Amerikassa.

Tarina ei ole aivan realistinen vaan sisältää pikemminkin sadun aineksia. Tunnelma on lempeä.

Kirjan tunnelma on kaunis ja kuuntelin kirjaa mielelläni. Kuitenkaan tällaiset "aikuisten sadut" eivät ole erityisesti suosikkejani. Jotta pitäisin maagisista piirteistä, kerronnan pitää olla todella hyvää. Esimerkiksi Joanne Harrisin kirjojen (Pieni suklaapuoti, Appelsiinin tuoksua jne.) maagiset piirteet eivät minua häiritse, koska kerronta on niin kaunista ja juoni kuitenkin kiinnostava ja henkilöt todentuntuisia. Sydämenlyönneissä ikuisuus -kirjassa sen sijaan henkilötkin ovat liian satumaisia, eikä juonikaan ole kovin ihmeellinen.

Annoin kirjalle sovelluksessa kolme tähteä viidestä.

Toinen kuuntelemani romaani oli Jukka Viikilän viime vuonna Finlandia-palkinnon saanut Akvarelleja Engelin kaupungista. Kuuntelin tätä lomittain muiden kirjojen kanssa, koska kirja on päiväkirjamuotoinen ja päiväkirjamerkinnät ovat nimen mukaisesti akvarellimaisia maalailuja eivätkä niinkään kronologista tarinan kulkua. Aluksi pidin kirjaa hiukan tylsänä, mutta loppua kohti pääsin paremmin tunnelmaan mukaan.
1800-luvun alkupuoliskolle sijoittuvassa kirjassa saksalainen C. L. Engel kuvaa vuosia, joina hän saapui Helsinkiin perheensä kanssa, saatuaan tehtäväkseen piirtää Suomen uuden pääkaupungin. Suunnitellun kuuden vuoden sijaan Engel jäi Suomeen loppuelämäkseen. Oli kiinnostavaa lukea Helsingin tuttujen maamerkkien, erityisesti Senaatintorin ympäristön synnystä.
Annoin kirjalle neljä tähteä.

Nauti matkasta, oli päämäärä mikä tahansa. (Paul Kalanithi: When breath becomes air)

Kuuntelen äänikirjoja Bookbeat-sovelluksella. Yleensä sinne saa kahden viikon ilmaisen kokeilujakson. Sen jälkeen käyttö maksaa kai 16,90 kuukaudessa. Luulen että ainakin kesätyön ajan voisin olla valmis maksamaankin äänikirjoista. Sovelluksessa on myös paljon e-kirjoja.

Ensimmäinen kuuntelemani kirja oli kirurgi Bernie S. Siegelin Love, Medicine and Miracles. Kirja kertoo poikkeuksellisista potilaista, siitä, kuinka "lääketieteellisiä ihmeitä" tapahtuu. Jostain syystä kirja tuntui kuitenkin melko yhdentekevältä eikä ollut lainkaan mieleenpainuva.

Sen sijaan toinen kuuntelemani kirja oli jo kiinnostavampi. Kyseessä oli Paul Kalanithin When breath becomes air. Kirja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Henkäys on ilmaa vain, mutta suomenkielinen versio oli sovelluksessa vain e-kirjana. Kalanithi oli 36-vuotias ja juuri valmistumassa neurokirurgiksi, kun hän kuulee sairastavansa parantumatonta keuhkosyöpää.

Kalanithi on tähdännyt vuosikaudet neurokirurgiksi ja jaksanut rankat erikoistumisvuodet siinä toivossa, että erikoistumisen jälkeen helpottaa. Hän ei jossittele alavalinnallaan, mutta kirja heijastaa kuitenkin pohdintaa siitä, mikä merkitys erikoistumisella oli, kun uraa erikoislääkärinä ei käytännössä tulekaan. Toivottavasti Kalanithi itse oli tyytyväinen valintoihinsa, hän ehti toki varmasti auttaa monia potilaita erikoistumisen aikana. Ehkä hän kuitenkin lykkäsi turhaan joitakin omia haaveitaan odottaessaan tulevaisuutta, jota ei tullutkaan.
Kalanithi opiskeli ensin kirjallisuutta, mutta hänen päätymisensä lääketieteelliseen kuvataan kirjassa melko tarkasti. Myös opiskeluajoista kerrotaan. Loppuosa kirjaa keskittyy sairauden etenemiseen, erilaisiin hänen kohtaamiinsa lääkäreihin ja hoitoihin. Pohdiskelua olisin kaivannut enemmän, tunnekuvauksissa kirja oli köykäinen. Joka tapauksessa kirja kuitenkin antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Itsekin monesti sorrun sitten kun -ajatteluun. Minulle kirja muistuttaa että
1)kannattaa nauttia opiskelusta eikä vain odottaa valmistumista, ja
2) ei kannata tähdätä maratonille, jos ei nauti harjoittelusta. (Toivon että joskus vielä nauttisin maratonille harjoittelusta ;)

Niin kliseistä kuin se onkin, Kalanithin tarina osoittaa konkreettisesti, että tärkeintä on matka, ei päämäärä. 

10X Finland -podcastit

Tänä vuonna on ehkä elämäni viimeinen "hanttihommakesä". Jaan nimittäin sanomalehtiä varhaisjakelussa eli lähinnä Hesaria. Työtä teen öisin noin klo 1.30-6, hiukan riippuen siitä onko arki vai viikonloppu. Keväällä kauhistelin ajatusta mutta tällä viikolla huomasin jo ajattelevani että eihän tämä nyt niin kamalaa ole. Työssä on paljon hyvää: saan liikuntaa ja näen upeita auringonnousuja. Yksi suuri viihtyvyyttä lisäävä tekijä on kuitenkin se, että jakaminen ei juurikaan vaadi aivokapasiteettia ja voin kuunnella kännykältäni kaikenlaista.

Aloitin 10x Finlandin podasteista. Päädyin 10xFinlandin sivuille jonkun linkattua Facebookissa keskustelun numero 4 Jari Ehrnroothin kanssa. "10X Finland on podcast-keskustelujen sarja, joissa etsitään oikeita kysymyksiä, oikeita vastauksia ja käytännön keinoja onnistua ja voida hyvin hypermuutoksen keskellä." Isäntänä keskusteluissa toimii Jaakko Tapaninen. Podcasteja on tällä hetkellä sivustolla 19 ja kuuntelujeni perusteella ne kestävät tunnista kahteen tuntiin. Olen kuunnellut jaksot 4, 12, 13, 14, 15 ja 18. Seuraavassa lyhyet kommentit jaksoihin suunnilleen omassa mieltymysjärjestyksessäni.

Itse pidin eniten jaksosta 14: Kuinka trauma käännetään kasvuksi. Keskustelemassa on Emilia Lahti, joka tekee väitöskirjaa sisusta ja aikoo juosta 2400 kilometriä Uuden Seelannin halki herättääkseen keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Lahti on kokenut paljon, mutta kuulosti ihanan lempeältä ihmiseltä. Vaikka juuri lähisuhdeväkivalta ei ole toivottavasti kovin monelle arkipäivää tai henkilökohtainen trauma, tästä podcastista voi saada kasvun avaimia myös moniin muihin arkisiin tai vähemmän arkisiin haastaviin tilanteisiin.

Jaksossa 13 triatlonisti Kaisa Lehtonen puhuu "tekniikoista ja otteista, joilla pusketaan toivottomuuden hetkien läpi ja joilla selätetään odottamattomat vaikeudet". En ole huippu-urheilija, kaukana siitä. Podcastista voi ehkä saada ideoita urheiluun, mutta itse kuuntelin sitä todella esittelytekstien mukaisesti pohdintana vaikeuksien ja rankkojen hetkien voittamisesta.

Edelliset ovat siis podcasteja, jotka saavat pohtimaan hyvää elämää henkilökohtaisesta näkökulmasta. Sen sijaan #4: "Miksi itsekuri on avain vapauteen" saa pohtimaan hyvää elämää yhteiskunnan näkökulmasta. Keskustelemassa on filosofi, kirjailija ja hyvinvointiyhteiskunnan kyseenalaistaja Jari Ehrnrooth. Ehrnroothin ajatukset paremmasta yhteiskunnasta ovat kiinnostavia.

Lisäksi kuuntelin keskustelut #18 taiteilija Jani Leinosen kanssa, #15 terveysteknologian startup-yrittäjä Petteri Lahtelan sekä #12 historiantutkijapariskunta Liisa Suvikummun ja Tuomas Heikkilän kanssa. Jani Leinosen haastattelu oli hyvä, Petteri Lahtelan haastattelu oli aluksi mielenkiintoinen, mutta lopulta liian pitkä. Suvikummun ja Heikkilän haastattelu oli kiinnostava, mutta ei erityisen mieleenpainuva.

Lopuista jaksoista moni käsittelee erilaisia yrittäjätarinoita ja niistä en ole niin kiinnostunut. Pari kiinnostavaa keskustelua on kyllä jäljellä, kuten #6 vastaanottokeskustoiminnasta (Pekka Sinisalo ja Björn Paasonen) sekä #2 hyvästä unesta (Leeni Peltonen).

Näiden podcastien jälkeen olen siirtynyt kuuntelemaan äänikirjoja ja niistä myöhemmin lisää.
http://www.10xfinland.fi

Minuuttirunoja

Aurinko pilkottaa puiden takaa.
On vihreys ja päivän lämmön rippeet.
Samalla talot, autot, tiet.
On pulujen kujerrus ja hiekan rapina.
Samlla asvaltin suhina ja liikennevalon painostava tikitys.
Kuka päättää, mikä on kaunista?
Inhimillisyys on, luonnollisuus on,
ja elämä ja sen merkit. Ne minä valitsen nyt.
Sinä saat valita toisin, niin minäkin huomenna tekisin.








Lintujen laulu soi lehdossa,
ei mitään meiltä puutu
ja suuri siunaus on varattu minulle.
Silmät kiinni ja olen pian jossain muualla,
lähempänä ikuista kevättä.




Siipiä ylläni, täällä näkyvissä, muulloin näkymättömissä.
Täällä tunnen ne itsessäni, jossain muualla meinaan ne unohtaa. Kaikesta, oi Herra sulle, kannan ikikiitoksen.






Kyyhky lasi-ikkunassa, ulkona ajallinen aurinko.
Alttaritaulussa ikuisen auringon loiste.

Enkelitkin haavoittuvat, niin myös ihmiset, Jumalan kuvat.
Haavoittuvat, haavoittavat.
Siunattuja ikuinen valo lohduttaa, armon veri puhdistaa.


Ulkona perjantai-ilta ja toiset kuninkaat.
Niin lähellä, vain muutaman hetken, metrin, ajatuksen päässä.
Nöyrä pyyntö nousee: pidä minun sydämeni valmiina, minä tahdon veisata ja soittaa.
Täällä vajavaisesti, kerran kauniimmin.

Kevätonni

Onni on opiskelutoverit, joiden kanssa jutella ja opiskella opinahjon pihalla aurinkoisena päivänä.
Onni on toimivat jalat ja toimiva pyörä, joiden avulla pyöräillä töihin.
Onni on itsenäinen opiskelupäivä/vapaapäivä kahden pitkän päivän jälkeen. Onni on, että uskalsin sanoa ei, kun sillekin päivälle tarjottiin töitä.
Onni on uusi koti, jota en ole vielä nähnyt.
Onni on piirtää paintilla. Aioin liittää kuvan tähän, mutta se oli niin haalea, ettei näyttänyt miltään. Parempi onni ensi kerralla.

Viikon päästä on tentti. Sitä ennen on vielä hiukan opetusta huomenna ja perjantaina. Lauantaina menen vanhan ystävän häihin.
On ollut paljon keväitä, jotka ovat menneet vaikeissa tunnelmissa. Nyt tiedän, että aurinko pysyy, vaikka se välillä menisi pilven taakse. Ja se on iso asia.

Gradutilanne

Meinasin kirjoittaa että graduprojekti ei ole juurikaan edennyt. Koska olen kirjoittanut viimeksi useampi viikko sitten, ilmaisu olisi kuitenkin hiukan virheellinen. Viime viikon keskiviikkona kävin Helsingissä graduseminaarissa. Sinne valmistelin reilun sivun mittaisen aihe-esittelyn eli gradusuunnitelman. Luin yhden artikkelin melko hyvin ja lisäksi tutkin joitakin menetelmiä. Aiheeni yhdistää molempia alojani. Gradu on uuden alan päälle vähän kuin harrastus. Viime viikon jälkeen en ole työstänyt graduani. Minun täytyy esittää ensimmäinen seminaariesitelmä huhtikuun alussa. En tiedä onko siihen pitkä aika. Usein ensimmäinen seminaariesitelmä on lähinnä kirjallisuuskatsaus. Se kuulostaa helpolta, mutta lienee yllättävän aikaa vievää.