Ensimmäinen kuuntelemani kirja oli kirurgi Bernie S. Siegelin Love, Medicine and Miracles. Kirja kertoo poikkeuksellisista potilaista, siitä, kuinka "lääketieteellisiä ihmeitä" tapahtuu. Jostain syystä kirja tuntui kuitenkin melko yhdentekevältä eikä ollut lainkaan mieleenpainuva.
Sen sijaan toinen kuuntelemani kirja oli jo kiinnostavampi. Kyseessä oli Paul Kalanithin When breath becomes air. Kirja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Henkäys on ilmaa vain, mutta suomenkielinen versio oli sovelluksessa vain e-kirjana. Kalanithi oli 36-vuotias ja juuri valmistumassa neurokirurgiksi, kun hän kuulee sairastavansa parantumatonta keuhkosyöpää.
Kalanithi on tähdännyt vuosikaudet neurokirurgiksi ja jaksanut rankat erikoistumisvuodet siinä toivossa, että erikoistumisen jälkeen helpottaa. Hän ei jossittele alavalinnallaan, mutta kirja heijastaa kuitenkin pohdintaa siitä, mikä merkitys erikoistumisella oli, kun uraa erikoislääkärinä ei käytännössä tulekaan. Toivottavasti Kalanithi itse oli tyytyväinen valintoihinsa, hän ehti toki varmasti auttaa monia potilaita erikoistumisen aikana. Ehkä hän kuitenkin lykkäsi turhaan joitakin omia haaveitaan odottaessaan tulevaisuutta, jota ei tullutkaan.
Kalanithi opiskeli ensin kirjallisuutta, mutta hänen päätymisensä lääketieteelliseen kuvataan kirjassa melko tarkasti. Myös opiskeluajoista kerrotaan. Loppuosa kirjaa keskittyy sairauden etenemiseen, erilaisiin hänen kohtaamiinsa lääkäreihin ja hoitoihin. Pohdiskelua olisin kaivannut enemmän, tunnekuvauksissa kirja oli köykäinen. Joka tapauksessa kirja kuitenkin antoi paljon ajattelemisen aihetta.
Kalanithi opiskeli ensin kirjallisuutta, mutta hänen päätymisensä lääketieteelliseen kuvataan kirjassa melko tarkasti. Myös opiskeluajoista kerrotaan. Loppuosa kirjaa keskittyy sairauden etenemiseen, erilaisiin hänen kohtaamiinsa lääkäreihin ja hoitoihin. Pohdiskelua olisin kaivannut enemmän, tunnekuvauksissa kirja oli köykäinen. Joka tapauksessa kirja kuitenkin antoi paljon ajattelemisen aihetta.
Itsekin monesti sorrun sitten kun -ajatteluun. Minulle kirja muistuttaa että
1)kannattaa nauttia opiskelusta eikä vain odottaa valmistumista, ja
2) ei kannata tähdätä maratonille, jos ei nauti harjoittelusta. (Toivon että joskus vielä nauttisin maratonille harjoittelusta ;)
1)kannattaa nauttia opiskelusta eikä vain odottaa valmistumista, ja
2) ei kannata tähdätä maratonille, jos ei nauti harjoittelusta. (Toivon että joskus vielä nauttisin maratonille harjoittelusta ;)
Niin kliseistä kuin se onkin, Kalanithin tarina osoittaa konkreettisesti, että tärkeintä on matka, ei päämäärä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti